UWI Mona WJC DMP Year1 Group3

Vaihtoon hakiessa yhtenä kriteerinä oli, etten joutuisi keskellä Erasmus-viidakkoa. Loputtomia bileitä, ekaa kertaa ilman vanhempia asuvia teinejä ja elämistä omassa Erasmus-kuplassa. En nyt tietenkään väitä, etteikö Erasmus-kaupungeissakin voisi viettää ihan perusarkea ja tutustua enemmän paikallisiin, mutta onhan sen nyt jonkun tason yleinen fakta, että vaihtarit pyörii pitkälti omissa piireissään. Lähdin siis hakemaan niin sanotusti aidompaa meininkiä, mutta ikinä en olis arvannut, että oon lopulta koko kampuksen ainoa vaihtari. Ja jos oon oikein ymmärtänyt, niin ilmeisesti en pelkästään ainoa vaan myös ensimmäinen.

Täällä käy kyllä ajoittain “vaihtareita”, sellaisia 10-20 oppilaan ryhmiä, jotka viipyy viikon tai pari ja menee koko ajan tiukan aikataulunsa mukaan. Tän lukukauden aikana on ollut kaksi ryhmää, toinen Jenkeistä ja toinen Costa Ricasta, joista jälkimmäisestä näin vain vilauksen yliopistolla. Jenkkien kanssa käytiin sentään yhdessä yhellä keikalla Pier1:ssa.

UWI Mona WJC DMP Year1 Group4

Vaikka oonkin ainoa vaihtari, niin kampus on kuitenkin aika kansainvälinen. Täähän on siis Länsi-Intian eli Karibian yliopisto ja meidänkin luokalla on opiskelijoita Trinidadista, St Kittsiltä, Surinamista ja St Vincentiltä, ja mitä luultavimmin unohdin nyt jonkun saaren tältä listalta. Kansallisuuksia siis riittää, mutta Karibian ulkopuolelta oon kuitenkin ainoa laatuani.

UWI Mona WJC DMP Year1 Group2

Ainoana vaihtarina ollessa on luonnollisesti sekä hyviä, että huonoja puolia, ja listasinkin niitä tähän alle:

+ Ei vahingossakaan jämähdä pelkkään vaihtariporukkaan, vaan on 100% päässyt mukaan paikalliseen opiskelijamenoon

+ Helppo tutustua uusiin ihmisiin, kun kaikki tietää, että oot uus täällä.

+ Koulun henkilökuntakin tietää, kuka oot ja kyselee kuulumisia. Viime viikon Awards Ceremonyssa sain jopa erikoismaininnan tervetuliaispuheessa, kun puheenpitäjä oli niin iloinen, että ihan Suomesta asti oon tänne tullut ja sulautunut porukkaan.

UWI Mona WJC DMP Year1 Group1

–  Matkaseuran puute. Vaihtareilla tuppaa olemaan tapana reissata suhteellisen paljon, joten reissuseuraa on superhelppo löytää. Ainoana vaihtarina huomaa, kuinka paikallisilla ei oo ollenkaan samanlaista reissuviettiä, vaan joko ollaan enempi keskittyneitä itse kouluun, eikä välttämättä oo oikeen varaakaan reissata ympäriinsä.

Okei, en mä keksinyt enempää huonoja puolia ja onneksi yksin reissaaminenkin on ihan mukavaa hommaa. Viimeksikin tutustuin heti reissun alussa uusiin tyyppeihin hostelilla, ja toivottavasti huomennakin starttaavalla reissulla tulee tavattua hyviä tyyppejä. Takasin tullessa on jo sovittu treffailut yhden hollantilaistytön kanssa tänne kotikaupunkiin ja pari vikaa viikkoa reissaankin sitten tutussa ja valmiiksi testatussa ja loistavaksi havaitussa seurassa, kun visiitille saapuu ensin Magda ja sitten Röllö. En malta odottaa, että pääsen esittelemään Jamaikaa ja reissailemaan ympäri saarta.

Nää kuvat otettiin tänään viimeisen varsinaisen koulupäivän päätteeksi ja tässä siis suurin osa meidän ekan vuoden Digital Media Production -luokasta.

Mites muut vaihtarit, paljonko koulussa on ollut vaihtareita ja ootteko päässyt kunnolla mukaan paikalliselämään vai pyörinyt enemmän vaihtaripiireissä? 

ENGLISH:

As I´ve told before, I´m the only exchange student here at UWI Mona WJC. I think it´s such a great experience, because I´ve truly got to know the local student life instead of living in an exchange bubble, where you mostly hang out with other exchange students. I guess the only “downside” to this is not having that much travel company. Usually all the exchange students want to travel everywhere so it´s easy to find people to travel with, but here I´m pretty much on my own. Luckily my friends Magda and Röllö are arriving here soon, so I´ve the best company for 2 of my last weeks here in Jamaica.

So, fellow exchange students, how was it in your case? Did you get to know local people or hang out more with other exchange students? 

READ ALSO