Category: TRAVELS (page 1 of 17)

Ensimmäisiä fiiliksiä
Australiasta

G´DAY JA TERVEISIÄ SYDNEYSTÄ!

Parin kuukauden tauon jälkeen blogi päivittyy taas, tällä kertaa maailman toiselta puolen Australiasta. Niin hurjaa, että reilun kymmenen vuoden haikailun jälkeen oon vihdoin ja viimein täällä. Ensimmäisen parin viikon jälkeen oon jo täysin myyty, vaikka en ole nähnyt kuin vasta pienen palan Sydneytä.

Vaikka blogi on ollut hiljaa, niin oon harjoitellut hiukan ahkerammin videoiden tekoa, ja ne löytyy mun Youtube-kanavalta. Oon jotenkin ihan innoissani noiden videoiden kuvaamisesta, vaikka oonkin siinä aivan täysin aloittelija ja editointikin on vielä vähän hitaanlaista. Oon kuitenkin varma siitä, että tuun täällä Ausseissa ottamaan myös paljon valokuvia, joten en halua tätä blogia kokonaan haudata.


Läksiäiset oli ja meni helmikuun puolella (siitä video täällä) ja olin kovin ylpeä itsestäni, kun sain väkerrettyä nuo koala-cakepopsit. Vai mitäs sanotte, eikö olekin aika söpöjä? En malta odottaa, että pääsen näkemään koalia ihan livenä täällä Ausseissa. Juuri sopivasti läksäreitä ennen sain myös graduni viimein valmiiksi, joten juhlista tuli myös vähän niinkuin ennakko-valmistujaiset. Viralliset paperit on vielä saamatta, sillä gradusta ja muutamista kursseista puuttuu vielä kurssimerkinnät, vaikka kaikki tehtävät on jo suoritettu. Niitä odotellessa siis. Täytyy sitten keksiä täällä jotain juhlameininkiä, kun virallinen valmistuminen koittaa.

Lensin tänne Dohan kautta ja yllättäen 6,5 ja 14 tunnin lennot (välissä 4 tunnin vaihto) meni ihan leppoisasti nukkuessa ja leffoja katsellessa. Tai no, kai se jonkunlaista torkkumista oli enemmän kuin kunnon nukkumista, mutta joka tapauksessa sai ajan kulumaan erinomaisesti. Ja näin vihdoin La La Landin, joka olisi kyllä ehkä vaatinut vähän isomman screenin, kuin sen pikkuruisen ruudun tuolin selässä. Ihan hyvä leffa se silti oli, vaikka Disneyn Moana vei kyllä voiton lentokoneviihteenä :D

En kyllä ymmärrä yhtään tuota Moana/Vaiana/Oceania-leffan nimisotkua. Kuulemma Moana oli joissaikin Euroopan maissa rekisteröity tuotemerkki ja nimi vaihdettiin Vaianaan, mutta miksi sitten Italiassa leffan nimeksi otettiin Oceania, jotta vältyttäisiin ikäviltä mielleyhtymiltä pornonäyttelijään. Eikö Vaiana olisi kelvannut sielläkin? Nojoo, samapa tuo, mutta hämmentää kun leffalla on niin monta nimeä.


Lentokentällä kävi mitä hulluin “maailma on pieni” -kohtaaminen, kun törmäsin Sydneyn kentällä vanhoihin lukiokavereihin Hannaan ja Lottaan. Somesta olin kyllä bongannut, että tytöt on kiertämässä Uudessa-Seelannissa, mutta stop overista Aussien puolella mulla ei ollut mitään tietoa. Mieletöntä tuuria, sillä alunperin Hannan ja Lotan piti saapua Sydneyyn jo aamulla, mutta lento oli peruttu ja satuttiin lopulta kentälle samaan aikaan ilta-ysin maissa. Eikä tässä vielä kaikki (kuulen päässäni ostos-tv-äänen…), vaan itse olin jo kerran mennyt kentältä bussipysäkille, mutta jouduin vielä palata takaisin, kun tajusin jättäneeni kameran gorillapodin vessoille.

Niimpä me sovittiin treffit parin päivän päähän ja käytiin yhdessä kävelemässä Coastal Walk Coogee-biitsiltä Bondi-biitsille. Ihan mielettömät maisemat ja kuvasinkin siellä my day -videota, joka löytyy täältä. Täytyy ehdottomasti mennä tuonne reitille vielä uudestaan kirkkaammalla säällä.


Säästä puheen ollen, täällä kyllä huomaa, että syksy on tulossa. Sateita on ollut melkein joka päivä, mutta onneksi täällä on kuitenkin niin lämmintä, ettei ne niin kovin haittaa. Parempia säitä on onneksi luvassa sunnuntaista alkaen, joten eiköhän tässä vielä pääse rantaelämääkin viettämään.

Sadesäät harmittaisi ehkä enempi, jos olisi täällä vain lyhyellä lomalla, mutta kun on koko vuosi aikaa, niin ei tarvitse juosta nähtävyydeltä toiselle. Parin viikon aikana oon ehtinyt nähdä rantojen lisäksi oopperatalon ja Harbour Bridgen, pyöriä muutamassa erilaisessa lähiössä ja käväistä Luna Parkissa, pienessä huvipuistossa. Oon myös joogaillut paljon, sillä löysin tästä ihan läheltä kivan joogastudion, jolla oli hyvä tutustumistarjous kuukauden ajaksi.


Lähiöt, tai naapurustot, neighbourhoodit, mitä onkaan, on täällä jotenkin ihan super kivoja. Niissä on paljon enemmän särmää kuin Suomen (tai ainakin Helsingin) lähiöissä. Eri lähiöissä on ihan erilainen fiilis ja niissä on usein joku pääkatu, jonka varrella on vaikka mitä kivoja kahviloita ja ravintoloitakin. Ihan tässä kotihuudeilla Randwickissakin on niin paljon kivan näköisiä paikkoja, että testattavaa riittää pitkäksi ajaksi. Lemppari tähän mennessä on ehdottomasti Newtown, jossa käytiin kiertelemässä yhdessä paikallisen kaverin Chanelin kanssa (siitä video täällä).

Kahvikulttuuri on täällä myös ihan erilaista Suomeen verrattuna. Aamuisin kahviloiden edessä parveilee ihmisiä jonossa odottamassa take away -kahvejaan ja erilaisia kahviloita löytyy joka lähtöön. Ja kyllä, olen onnistunut muutaman kerran olemaan niin aikaisin liikkeellä, että olen bongannut nämä aamukahvin noutajat. Joogastudiolla on aamutunteja, ja vaikka olenkin ehdottomasti iltaihminen, niin niille olen saanut itseni raahattua jo aamuseiskaksi useampaan otteeseen. Aplodeja tähän väliin, kiitos!


Tässä oli nyt vähän sekalaisia ensifiiliksiä tältä puolelta maapalloa, aikamoinen sillisalaattipostaus tästä kyllä tuli. Mutta saa tämän kirjoitusblokin pois, niin eiköhän tämä ala taas päivittyä ahkerammin! Nyt kuitenkin päätän tämän öiseen kuvaan Sydneyn satamasta ja rupean itsekin unille – täällä päin kello on jo ihan liian past bedtime.

Onko siellä ruudun toisella puolella kellään antaa Sydney-vinkkejä? Laittakaa ihmeessä jakoon kommenttiboksiin! :)

 

ENGLISH:

Can´t believe I´ve been in Sydney for two weeks already! Here are some random pics I´ve taken so far. I love being here, the weather is way better than in Finland even thou it´s been raining  a lot and I´m so happy I´m here for a long time so there´s no need to rush to see all the sights right away. Sydney seems great, the combination of beaches and big city life (and all those amazing cafés) is just perfect.

 

Auringonlasku Griffith-
observatoriolla

Vielä jatketaan Los Angelesin postauksilla. Aikaisemmin kerroinkin jo mun minivaelluksesta Hollywood-kyltin taakse ja lenkin jälkeen jäin vielä kiertelemään Hollywoodiin. Tutkailin muun muassa muiden turistien joukossa Walk of Fame:n tähtiä Hollywood Boulevardilla ja ajelin ympäri Beverly Hillsin hienostoalueita. Myöhemmin iltapäivällä suuntasin Griffith Observatoriolle, jonne halusin ehtiä ennen auringonlaskua.

Löysin onneksi autopaikan suht helposti observatoriolle johtavan tien varresta, vaikka pelkäsin paikan olevan jo tupaten täynnä, viikonloppu kun oli. Tien varteen saa parkkeerata ilmaiseksi, mutta jos on myöhään liikkeellä, niin voi joutua melkosen kauas observatoriolta. (Kannattaa varautua kävelemään pilkkopimeässä takaisin autolle, katulamppuja ei pahemmin ollut joten puhelimen taskulamppu tuli tarpeeseen.)

Ensin kävin kattelemassa näyttelytiloja observatorion sisällä . Sisäänpääsy on ilmainen ja lisämaksulla pääsisi näkemään planetaarion asetuksia. Rakennuksen ympärillä on puisto, jossa on eri pituisia haikkauspolkuja, mutta mulle riitti aamuinen lenkki ja tyydyin vaan fiilistelemään auringonlaskun väriloistoa. Tuolta menisi myös reitti Hollywood-kyltille, mutta kävelymatka taitaisi olla vähän pidempi kun Sunset Ranchilta lähdettäessä.

Kukkulalta on ihanat näkymät alas kaupunkiin. Iltaa kohden keltainen valo vaihtuu pinkiksi ja valot syttyvät kaupungissa. Yön pimetessä kaupungin kimallus on aika mieletön. Tonne olisi ihana ottaa piknik-eväät mukaan ja nautiskella herkuista auringonlaskussa. Ehkä sitten seuraavalla reissulla :)

 

 photo griffith-observatorium_zps69ayen2w.jpg
 photo griffith-observatorium-before-sunset_zpsah0qoebv.jpg
 photo griffith-observatorium-sunset-hollywood-sign_zpswqojuejn.jpg
 photo griffith-observatorium-sunset-dark_zpsee0ns3se.jpg
 photo griffith-observatorium-pink-sunset_zpsyevipipw.jpg
 photo griffith-observatorium-by-night_zpsums4zq7b.jpg

#IGTT: Reissuvuosi 2016 + video

Vuoden ensimmäisessä Instagram Travel Thursdayssa on teemana katsaus reissuvuoteen 2016, joten täältä pesee. Tästä tulee ihan megapitkä ja mulla oli suuria vaikeuksia valikoida kuvia, joista moni varmasti täällä blogin puolellakin jo ollut, mutta ei anneta sen häiritä. Tässä siis tiivistettynä viime vuoden reissut, joita kertyi ihan kiitettävä määrä, kiitos Jamaikan vaihtokevään.

Aloitan katsauksen vuoden 2015 puolelta, sillä heitin rinkan selkään 31.12.2015 ja lensin Lontoon kautta New Yorkiin. Gatwickissa oli ikuisuuden pituinen vaihto, joka onneksi kului helposti loungessa viiniä siemaillen. Nyciin ehdin juuri ja juuri katsomaan ilotulituksia ja juhlimaan uutta vuotta kaverini Yokon luo, mutta heti seuraavana päivänä jatkoin jo matkaa Van Bureniin, Arkansasiin.

Arkansasissa vietin viikon mun host-äidin luona ja oli ihanaa nähdä pitkästä aikaa perhettä ja kavereita. Viikon reissun jälkeen palasin takasin New Yorkiin, jossa hengailin pari päivää ystäväni Mikaelan kanssa. Kuva on Butcher´s Daughter -kahvilasta, jossa kävin myös Venice Beachilla Los Angelesissa.

 

 

Nycistä mulla oli lento Jamaikalle, jossa sitten vietinkin seuraavat viisi kuukautta. Kuvassa on mun ensimmäinen insta-kuva Jamaikalta, näkymä asuntolahuoneen parvekkeelta. Helmikuussa Mikaela tuli vuorostaan vierailemaan Jamaikalla ja me vietettiin pitkä viikonloppu ihanassa Port Antoniossa muun muassa kuvan paratiisirannalla.

Seuraavan reissun tein vasta maaliskuussa, jolloin lähdin paikallisten kavereideni kauhuksi yksin Negriliin. Valitsin tähän tuon snorklauskuvan, sillä jouluna sain kuulla, että tuolla reissulla hostellissa tavanneet Fernanda ja Daniel (kuvassa reunoilla) menivät kihloihin! Huhtikuun loppupuolella mulla jo loppuikin kurssit ja lukukausi koulun ainoana vaihto-oppilaana tuli päätökseen.

 

 

Olin luullut koulun loppuvan paljon myöhemmin, mutta meidän mediatuotannon linjalla ei ollut tenttejä, ja mulle jäi kokonainen kuukausi aikaa reissata ennen paluulentoa. Ensimmäiselle reissulle lähdin yksin ja kiersin etelärannikon kyliä. Kävin muun muassa pienellä vaelluksella Great Pedro Bluffilla ja syömässä taivaallista kalaa Little Ochiessa. Viikon päätti ensimmäinen visiitti Kingstoniin, ennen kuin palasin muutamaksi päiväksi kotiin Mobayhin.

 

 

Toukokuun alussa Magda tuli Jamaikalle ja me lähdettiin heti Kingstoniin. Kavuttiin ylös Blue Mountain -vuorelle ja vierailtiin kahvitilalla. Pari koulukaveria liittyi meidän seuraan Black Riverilla ja yhdessä me käytiin YS Falls -putouksilla, Pelican-baarissa keskellä merta ja tutustumassa rommin valmistukseen Appleton Estatella.

 

 

Magdan lähtiessä kotiin Röllö saapui vuorostaan saarelle ja eikun taas bussilla Kingstoniin. Sieltä me lähdettiin tutkimaan itärannikkoa ja käytiin katsastamassa muun muassa Reggae Falls – ja Reach Falls -putoukset, ja hengattiin vielä pari päivää mun lempparikaupungissa Port Antoniossa. Röllön lähtiessä takaisin Mobayn lentokentälle, mä jäin puolessa välissä matkaa pois treffatakseni Adalian Dunns River Falls -putouksilla.

 

 

Toukokuun 25. päivä mä jätin haikeissa fiiliksissä Jamaikan taakseni ja lensin Miamiin, Floridaan. Siellä tuli muun muassa pyöräiltyä ympäri Miami Beachia ja tehtyä reissu Key Westiin. Kesäkuun alussa vaihdoin rannikkoa ja kyläilin mun Kaliforniassa vaihdossa olleen serkun host-perheessä. Perheen kanssa me tehtiin myös retki Joshua Tree -kansallispuistoon ja päätin, että haluan alkaa kiertää Jenkkien eri kansallispuistoja.

 

 

Koska Suomeen lentäminen oli huomattavasti halvempaa Los Angelesista, kuin Arkansasin Fort Smithistä, niin tein välissä taas reilu viikon reissun host-perheen luo ja palasin vielä myöhemmin takaisin Losiin. Viimeisen viikon reissussa asuin mun host-veljen perheen luona Long Beachilla ja pääsin näkemään lukuisia rantoja, Hollywoodin meininkiä ja sekä Univerals Studiot että iiihanan Disneylandin.

Suomeen palasin juuri ennen juhannusta ja loppuvuosi olikin sitten pelkkää arkea töiden ja gradun parissa. Matkakuumetta onneksi helpotti viisumi ja menolippu Ausseihin ja tein mä sentään lokakuun alussa pienen reissun Tukholmaan Magdan luo. Siellä pääsin asumaan paikalliseen opiskelijasoluun ja ihastuin kasvitieteelliseen puutarhaan, jossa jättikurpitsojakin parempaa oli ihana kahvila kasvihuoneessa.

 

Oliko tässä teille tuttuja kohteita? Entä pääseekö mikään paikka bucket-listalle?

Tähän loppuun lisäsin vielä aiheeseen liittyvän videon mun tuliterältä Youtube-kanavalta. Tällä kanavan toisella videolla kerron enemmän vuoden ensimmäisestä puoliskosta Jamaikalla. Tulevalta Aussi-vuodelta haluan kerätä enemmän video-materiaalia, joten tilatkaa ihmeessä mun kanava, jos Working Holiday Ausseissa kiinnostaa!

 

EDIT: Tässä vielä toinen osa vuosikatsaukseen.


Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat Travellover ja Muru Mou.

Older posts

© 2017 Miffa´s

Theme by Anders NorenUp ↑