Hollywood-kyltti, Los Angelesin maamerkki. Kun kerran kaupungissa oltiin, niin pakkohan se oli päästä näkemään. Etukäteen olin suunnitellut lenkkeilyä ennemminkin Runyon Canyonille, mutta sen ollessa kunnostusten takia suljettuna, päätin toteuttaa lenkin Hollywood-kyltin taakse. Ja nyt ei todellakaan puhuta mistään juoksulenkistä, sillä mun mäkijuoksukunto ei valitettavasti ole ihan siinä mallissa, että olisin tota reittiä lähtenyt paahtavan kuumana päivänä juoksemaan.

Paahtavasta kuumuudesta päästäänkin tärkeimpään ohjeeseen: pakkaa mukaan PALJON vettä. Mäen nouseminen ei ole mitään herkkua, jos juomat loppuu kesken. Näin kyllä reitin varrella kyltin, joka olisi ohjannut vesipullopisteelle, joten hätätapauksessa vettä pitäisi saada ostettua lisää myös kesken matkaa.

Kyltin taakse pääsee Hollyridge Trail -nimistä reittiä pitkin ja kyseinen polku starttaa N Beachwood Driven päästä Sunset Ranchilta. Auton saa parkkiin tien varteen ja sitten vaan kylttiä kohti! Tarkemmat ajo-ohjeet paikalle suosittelen tsekkaamaan täältä. Samaiselta sivustolta löytyy myös tosi hyvät ohjeet siihen, miten Hollywood-kyltin taakse pääsee. Ne löydät täältä.

Matkan varrella on kyllä pieniä kylttejä, mutta suosittelen silti vilkaisemaan nuo kuvalliset ohjeet ennen lenkille lähtöä, ettei varsinkaan heti alussa kulje vahingossa harhaan, siinä kun täytyy tehdä täysi U-käännös ylämäkeen. Hollywood-kyltin takaosa on nimeltään Mt Lee Summit, joten T-risteykseen tultaessa ei sitten enää mennäkään kohti kylttiä, vaan tuonne Mt Leelle. Itse tosin kävin tsekkaamassa sen katselutasanteenkin, josta saa kyllä hyvin otettua kuvia kyltistä.

Sen jäljeen palasin vähän matkaa takaisinpäin ja otin suunnan kyltin takapuolta kohti. Aika kivat maisemat sieltä avautui, vaikka kaupunkia ei sumun läpi kovin hyvin erotakaan. Porukkaa oli lauantai-aamupäivänä aika paljon liikkeellä, mutta kyltin taakse asti ei ihan hirveästi mennyt ihmisiä. Yksi mies kertoi asuneensa lähialueella koko ikänsä, ja oli tullut paikalle ensi kertaa. Myöskään host-sukulaiseni eivät olleet ikinä siellä käynyeet, vaikka olivat kuulemma lenkkiä monesti suunnitelleet ja innoissaan katselivat mun kuvia kyltin takaa.

Loppuun vielä tietoisku kyltistä:

Hollywood-kyltti pystytettiin alunperin vuonna 1923 mainostamaan paikallista asuinaluetta. Tuolloin kyltissä luki Hollywoodland ja sen oli tarkoitus kestää pystyssä vain parisen vuotta, kun alueen tontteja myytiin. Kyltin annettiin pitkään rapistua ja kun sitä 1949 kunnostettiin, land jätettiin kokonaan pois. 1970 luvulla kyltti oli taas rapakunnossa ja kunnostuksen sijaan kirjaimet korvattiin täysin uusilla. Kyltti oli alunperin myös valaistu, mutta 1930-luvun laman aikaan valaistus alkoi käydä kalliiksi. Tontit eivät enää olleet myynnissä, joten kyltti pimeni 1939. Sen jälkeen kyltti on loistanut pimeässä vain satunnaisina erikoistapauksina, kuten uudenvuoden aattona 1999 uuden milleniumin kunniaksi.

 

 photo hollywood-sign-trail-behind-panorama_zpsx2n4gboq.jpg
 photo hollywood-sign-trail-lookout_zpsiga6sspa.jpg
 photo hollywood-sign-trail-behind2_zpsyf074z1d.jpg
 photo hollywood-sign-trail2_zps38u2a35s.jpg
 photo hollywood-sign-trail-behind_zpsgmpgxocc.jpg
 photo hollywood-sign-trail1_zpsn5ojcs5w.jpg

 

READ ALSO