Miami by bike beach5

Lenkkeilin eilen illalla Mustikkamaan ympäri, ja siinä uimarannan kohdalla jäin miettimään, että miksi meidän Suomi-rannat harvemmin näyttää yhtä kutsuvilta, kuin oma kotibiitsi Jamaikalla tai vaikkapa Miami Beachin maili toisensa jälkeen jatkuva ranta värikkäine hengenpelastuskoppeineen. Siitäpä tajusinkin, ettei täällä blogin puolella oo vielä näkynyt oikeen mitään Jenkkireissun kuvia. Korjataan siis virhe saman tie, ja palataan ajassa melkein kaksi kuukautta taaksepäin toukokuun loppuun, jolloin jätin Jamaikan taakse ja lensin viikoksi Miamiin.

 

Miami by bike selfie1
Miami by bike beach1

Majailin suurimman osan Miamin viikosta hostellissa Miami Beachilla (Freehand Miami oli superihana, mut valitettavasti ihan buukattu Memorial Weekendin takia ja parin yön jälkeen jouduin vaihtamaan majaa. Miami Beach International sen sijaan oli täysin keskinkertainen, mutta kelpasi sekin paremman puutteessa.) ja heti ekana päivänä päätin vuokrata pyörän ja lähteä tutkimusmatkalla rannan boardwalkille. Pyörävuokraamoja tuntui tuolta löytyvän vaikka millä mitalla, mutta päädyin kuitenkin vuorokauden CityBiken vuokraamiseen.

CityBiken ehdoton plussa oli mahdollisuus jättää se mihin tahansa CityBiken pyörätelineeseen, kävellä vähän ympäriinsä ja pistäytyä kauppoihin ja ravintoloihin, ja napata taas seuraavasta eteen tulevasta telineestä pyörä matkaan. Puhelimeen sai ladattua sovelluksen, joka aina näytti lähimmät telineet ja vapaiden pyörien määrän.

 

Miami by bike boardwalk
Miami by bike beach2
Miami by bike beach3

 

Siellä sitten huristelin pitkin boardwalkia sinisellä menopelilläni. Väistelin vastaantulevia ja pysähtelin minuutin välein ottamaan kuvia erilaisista hengenpelastajien kopeista ja tietty napsimaan selfieitä. Tolloin jatkuva pääsy hiekkarannoille oli vielä niin tuoreessa muistissa, ettei mulla ollut oikein mitään intressejä jäädä rantsuun makoilemaan, vaan mieluummin porhalsin ympäriinsä maisemia ihastellen.

Miami by bike Ocean Drive
Miami by bike selfie 2
Miami by bike beach6

Pyörällä pääsee hyvin liikkumaan paikasta toiseen ihan pyöräkaistojakin pitkin ja suosittelen kyllä ehdottomasti pikku ajelua, jos Miamiin satut eksymään. Siinä ehtii nähdä niin paljon enemmän kun kävellessä, mutta voi kuitenkin pysähdellä vapaammin kun bussilla körötellessä. Mun vuorokausivuokra osoittautui lopulta loistavaksi valinnaksi, koska aikaa oli jäljellä vielä seuraavana aamupäivänä ja ehdin ajella omalta hostellilta jostain Miami Beachin keskikohdilta South Beachille ja hetkeksi biitsille hengailemaan, ennen kuin treffasin siellä päin majailevan Noralynin ja lähdettiin tsekkaamaan Wynwood Wallsit.

Miami by bike beach7
Miami by bike lane
Miami by bike island view

Vaikka Miamissa olikin tosi hauskaa ja ranta- ja kaupunkikohteen yhdistelmä on aika bueno, ei kaupunki kuitenkaan tehnyt mitään lähtemätöntä vaikutusta tai jättänyt mitään valtavaa “pakko päästä takaisin” -fiilistä. Onhan tuolla ihanan lämmintä ja valtava ranta, palmupuita siellä sun täällä ja vaikka mitä ihanaa, mutta ehkä se ei Jamaikan jälkeen oikein tuntunut niin kamalan spesiaalilta. Toisaalta Miami toimi hyvänä välietappina Jamaikan ja kotisuomen välillä, sellainen sopiva Karibian ja Yhdysvaltojen sekamelska.

 Miami ei siis varsinaisesti houkuttele palaamaan, mutta sen sijaan länsirannikolle mulla on ihan kamala hinku uudelleen ja haaveilen jo kunnon road tripistä Highway 1:stä pitkin San Franciscosta alaspäin… Maybe someday. (Ja sieltä Losin suunnaltakin on tulossa kuvapläjäyksiä, mutta sitä ennen olis vuorossa vielä ainakin Key Westin ja Fort Lauderdalen seikkailut Floridan puolella.)

Miami by bike south beach
Miami by bike Whole Foods

Onko siellä ruudun toisella puolella Miamin konkareita, tai houkuttaisko paikka matkakohteena?

ENGLISH:

Miami Beach is best explored by bike! I chose the CityBike, since you can leave it to any bike stop, walk around, and just check out another bike from the next stop. Cruising along the boardwalk was a blast! 

READ ALSO