Visit Van Buren

New Yorkissa taas! Selviydyin tänne viime yönä ja nyt naputtelen konetta the Butcher´s Daughterissa sateelta suojassa. Tälle päivälle ei oo sen suurempaa suunnitelmaa kuin haahuilla ympäri kaupunkia ja illalla treffata Mikaela.

Van Buren Oldtown Cocacola

Van Buren Oldtown

Tää oli mun ensimmäinen reissu takaisin jenkkikotiin sitten vaihtovuoden 2007-2008. Viikko Van Burenissa meni ihan järkyttävän nopeasti, ja toinen viikko olis ollut ehdottomasti tarpeen. Ajankäyttö oli kuitenkin sen verran tehokasta, että ehdin nähdä aika hyvin sekä sukulaisia, perhetuttuja että vielä paikkakunnalla asuvia kavereita.

Van Buren Oldtown Mainstreet

Van Buren Oldtown Bank

Oli jotenkin tosi outoa palata takasin Van Bureniin. Ei todellakaan tuntunut siltä, että lähdöstä olis kulunut jo lähemmäs 8 vuotta. Kaupunkiin oli tullut muutamia uusia kauppoja ja ravintoloita, mutta muuten kaikki näytti ihan samalta kun ennenkin. Suurin osa kavereista tosin oli jo ehtinyt mennä naimisiin ja saada lapsia tällä välillä.

Toisaalta se kaikki etelän aksentti, tietynlainen ”tyylitajuton” pukeutuminen, avolavatruckit ja pikkukaupungin meininki on jotenkin ihanaa ja niin tuttua. Sukulaisille ja tutuille piipahdetaan kylään ilman varoituksia ja kavereiden kanssa saa sovittua treffejä samalle päivälle tai vähintään seuraavalle. Suomessa tuntuu välillä siltä, että kaikki menot pitäisi sopia ainakin kuukausi etukäteen, jos haluaa saada porukkaa kasaan. Toisaalta pelkkä ajatuskin tollaseen etelän  pikkukaupunkiin jämähtämisestä tuntuis tällä hetkellä ihan kamalalta.

Van Buren landscape
Van Buren Riverfront Sunset

Van Buren on aika tyypillinen kaupunki Arkansasissa. Vanhanaikanen downtown ja keskustassa kaikki samat ketjuliikkeet ja ravintolat kun kaikissa muissakin lähikaupungeissa. Asukkaita tuolla on vajaa 23 000, mutta ihan naapurissa on vähän isompi Fort Smith, josta löytyy jopa ostoskeskus ja suurempi määrä erilaisia ketjurafloja. Mitään julkista liikennettä ei luonnollisestikaan ole tarjolla, vaan auto on ihan must ja ihan pienetkin matkat mennään yleensä autolla.

Van Buren Riverfront
Van Buren Riverfront Mural

Suurin osa ajasta tuli vierettyä Van Burenin ja Fort Smithin alueella. Pyörittiin lähinnä shoppailemassa, kavereiden kämpillä ja ravintoloissa, ja piipahdettiin jopa high schoolilla moikkaamassa yhtä vanhaa opettajaa parin kaverin kanssa. Aikataulu oli ihan täyteen buukattu koko viikon, mutta parempi näin kun että olis jäänyt paljon ihmisiä näkemättä. Nyt on oikeestaan ihan mukava hengailla päivä yksin täällä Nycissä, kun on puhunut taukoamatta viimeset 8 päivää :)

Van Buren Senior High

Yhtenä päivänä me tehtiin perheen kanssa retki Bentonvilleen, jonne Walmart on rakennuttanut Chrystal Bridges -taidemuseon. Vakituista näyttelyä pääsi katsomaan ilmaiseksi ja siellä olis tarjolla vaihtuvia maksullisia näyttelyitä myöskin. Kuulin, että tosta museosta on käyty kovaa keskustelua ja monen mielestä ”korkeakulttuuri” menee täysin hukkaan Arkansasissa… Walmart on kuitenkin perustettu Arkansasissa ja se alkoi Bentonvillen Waltons five-and-dime:stä (jota käytiin myöskin vilkaisemassa), joten sinäänsä ihan ymmärrettävää, että ovat rakentaneet museon juuri Bentonvilleen.

Chrystal Bridges Bentonville
Walton´s Bentonville

Sade helpotti, joten mä jatkan kiertelyä. Palaillaan myöhemmin New York -juttujen kanssa.

ENGLISH:

The past week has been amazing as I finally made it back to Van Buren, Arkansas after almost 8 years. I was an exchange student there in ´07-´08 and this was my first trip back. Now I don´t really know why it took so long, because it felt so good to be back and see family and friends again.

The city itself was almost the same, some new stores and restaurants here and there but otherwise all the same. Everything felt so familiar and didn’t feel like 8 years had passed by at all. I don´t think i could settle in a small city like that but it was so good to be back and one week was way too short. But I used my time pretty effectively and the schedule was full all week.

Most of the time I spent in Van Buren and Fort Smith (right next to VB) but we also made a little trip to Bentonville one day. Got to see Chrystal Bridges art museum and the Walton´s five-and-dime, which was the beginning of Walmarts.

Thanks for everyone I got to see this week, I had such a great time with y’all.

READ ALSO